Sinnemäki: Vanhasen puheenvuoro esitteli keskustan henkistä ihannetta.
tiistaina, syyskuuta 09, 2008
maanantaina, syyskuuta 08, 2008
En muista ketään

"En muista tavanneeni ketään sen paremmin kaavoituksen, yhdyskuntasuunnittelun tai liikenteen asiantuntijaa Suomessa enkä maailmalla, joka ajattelisi hänen tavoin", helsinkiläinen asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) pamauttaa.
sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008
Visio

Pääministerin unelmissa siintää puutarhakylien metropoli. Esikuvina ovat Nurmijärvi ja Espoo, jotka rakentuvat useista keskuksista.
Matkat taitetaan sähköautolla ja busseilla.
Onni on sähköauton ja Klaukkalaan muuton takana.
Himmelimallia on toteutettu Espoossa.
lauantaina, syyskuuta 06, 2008
Georgiaan
EU lähettää Georgiaan 150 - 200
poliisitarkkailijaa.
poliisitarkkailijaa.
tiistaina, syyskuuta 02, 2008
2.9.2008
Venäjä sanoo jo vetäytyneensä
Georgiasta EU:n maanantaina esittämän
vaatimuksen mukaisesti.
Georgiasta EU:n maanantaina esittämän
vaatimuksen mukaisesti.
maanantaina, syyskuuta 01, 2008
1.9.2008
Neuvotteluja ei aloiteta ennen kuin
Venäjä on vetänyt joukkonsa Georgiasta.
Venäjä on vetänyt joukkonsa Georgiasta.
keskiviikkona, elokuuta 27, 2008
Suomi pyrkii
Suomi pyrkii pääasiassa huolehtimaan, että konfliktin osapuolet palautuvat ennen elokuun 8. päivää vallinneeseen tilanteeseen ja että jatkoneuvottelut kansainvälisen valvonnan ja rauhanturvaorganisaation paikalle saamiseksi pystyttäisiin aloittamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)