Uusi vaikuttaja voi olla kuka tahansa, jonka mielipiteet, näkemykset ja toimintatavat kiinnostavat muita. Siirrymme passiivisesta vastaanottajasta vuorovaikutukseen. Muutoksen ytimessä on yksilö, joka lakkaa olemasta passiivinen sohvaperuna. Kyse on kulttuurimuutoksesta.
Malli toimii niin kauan kuin pysymme roolissamme: luemme, katsomme, kulutamme, uskomme sisältöön ja arvostamme sitä. Joka tähän uskoo, pelaa kuin ennekin. Sosiaalinen media kertoo pelin muuttumisesta, uusista säännöistä, toimintamalleista ja mittareista. Vanha lehtitalo kohtaa negatiivisen tuloksen. Sekin yrittää uudistua, yrittää saada kärjen kiinni. Mutta vaikeaa se on. Muutoksen yitimessä on ihminen, entinen kohderyhmäläinen, joka lakkasi olemasta passiivinen kohde, sohvaperuna ja mursi roolinsa rajat.
Uudessa pelissä kohderyhmäläiset sulkevat korvansa ja silmänsä entisenkaltaisilta viesteiltä. Niiden tyyli ei enää puhuttele, niiden ohittaminen on yksinkertaista, ja uskottavampia näkemyksiä on helppo löytää.
Sosiaalinen eli yhteisöllinen media avaa jokaiselle kanavan kertoa näkemyksistään kaikille, jotka ovat niistä kiinnostuneita. Vastaavasti jokaisen ulottuvilla on yhden totuuden sijaan mielipiteiden ja näkemyksten koko kirjo. Tuloksena syntyy uudenlaisia yhteisöjä, verkossa syntyviä ja nopeasti muuntuvia löyhiä verkostoja.
Arvovalta pakenee perinteisiltä instituutioilta ja siirtyy niille, joiden mielipiteet ja näkemykset kiinnostavat useimpia ihmisiä.
Entinen videoviihteen kuluttaja ei enää lue, kuule ja näe mitä hänelle halutaan kertoa, vaan mitä hän haluaa tietää. Hän valitsee vapaasti lähteensä, aiheensa, kanavansa ja aikataulunsa.
Passiiviseksi kohteeksi antautumisen sijaan entinen kohderyhmäläinen palkitsee häntä eniten kiinnostavat tahot liittymällä aktiiviseksi seuraajaksi. antamalla luvan olla yhteydessä. Tätä lupaa on käytettävä taiten.
Viestintä on muutoksen edessä. Tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa, jonka keskiössä ovat seuraajien löytäminen, vuoropuhelun avautuminen ja vaikuttaminen.
Kulttuurimuutos ja läpinäkyvyys kiehtovat. Mikään ei pysy piilossa. On aika avautua, osallistua ja osallistaa. Kyse on uudesta näkökulmasta.
Nyt mikä tahansa mielipide mistä tahansa asiasta voi levitä hetkessä ympäri maailmaa ja saada seurauksia, joita ei vain muutama vuosi sitten voitu kuvitellakaan. Organisaatiot ja valtiot altistuvat yhä julkisemmalle kritiikille, ja päätöksiä kommentoidaan yhä äänekkäämmin.
Päätöksentekoon on liitettävä entistä huomattavasti syvällisempää pohdintaa siitä, millaisia reaktioita päätökset voivat aiheuttaa.
Ylimielisen murahtelun ja perunakuoppiin kätkeytymisen aika on luojan kiitos ohi. Organisaation on selitettävä, miksi se toimi kuten toimi.
Kysymyksiin vastaaminen välittömästi ja julkisesti kertoo, että organisaatio on suhteissa mukana tosissaan ja avoimin mielin. Vaaditaan perusteltua selvitystä jo etukäteen. Ja harva asia lisää organisaation arvostusta enemmän kuin ristiriitaisen asian avoin ja nöyrä käsittely.
Jokainen, joka on joskus hiihtänyt Keskuspuistossa, on suurella todennäköisyydellä pysähtynyt keskustelemaan hiihtämisestä satunnaisen vastaantulijan kanssa. Ilman suksia keskustelua tuskin olisi syntynyt. Avaintekijä oli siis hiihtäminen. Siinä hiihti paitsi ihminen, myös ilmielävä sosiaalinen objekti: asia tai aihe, joka kiinnostaa sen kohtaavia riittävän paljon herättääkseen reaktioita ja saadakseen aikaan keskustelua. Eilen hiihtolenkillä tuli vastaan mies, jonka näen usein aamulenkillä. Kysyin, että oliko hän aamulla hiihtänyt. Hän sanoi, että ei ollut koska oli niin kylmä. Kysyin häneltä, että mistä näitä vanhanmallin monoja saa? Hän sanoi, että hän osti omansa kympillä Aleksis Kiven kadun Valtterista.
Verkkopalvelusta ei synny yhteisöllistä mediaa ilman sosiaalisia objekteja, jotka vetävät ihmiset paikalle ja saavat heidät keskustelemaan keskenään.
Yhteisöllinen media avaa mahdollisuuden luoda suhteita uusiin ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita yksilön toiminnan kannalta olennaisista asioista. Tälllaiset suhteet avaavat mahdollisuuksia, joita ei ennen yhteisöllisen median yleistymistä käytännössä ollut olemassa. Etsimällä ja seuraamalla kiinnostavia ihmisiä on mahdollista nähdä nopeasti, mistä ja miten he puhuvat.
Sosiaaliset objektit ovat suhteiden keskeinen elementti. On avauduttava keskustelemaan laajemmista aiheista kuin itsestä ja omasta historiasta. On tärkeää löytää ja luoda aiheita, joiden avulla löydetään oikeita ihmisiä - niitä, joiden kiinnostuksen kohteet, asenteet ja mielipiteet ovat riittävän lähellä, että tartuntapintaa syntyy.
Kyse on siitä mistä ihmiset ovat kiinnostuneita.
Suhteiden luomisen suuri este on kärsimättömyys. Yhteisöllinen media on kärsivällisyyttä vaativa kestävyyslaji, johon sprintterin mentaliteetilla lähtevät havaitsevat helposti, etteivät koskaan päässeet telineistä liikkeelle. Ellei perinteiseen yksisuuntaiseen ajattelutapaan laajenneta radikaalisti, peli on hävitty ennen kuin se alkoikaan. Otollisimmat mahdollisuudet tulevat usein suhteiden toisilta osapuolilta, eikä niitä voi ennustaa etukäteen.
Suhdetoiminta vaatii uskoa siihen, että suhteilla on arvo. Investoitava aika kantaa hedelmää, vaikka alussa ei tiedettäisi tarkkaan, miten tai koska. Uskallus toimia epävarmuudesta huolimatta vaatii näkemyksellisyyttä ja johtajuutta.
Suhdetoimintaa ensi katsomalta vaivaava jäsentymättömyys on kaukana totuudesta. Suhteiden luominen ja kehittäminen on tavoitteellista ja suunnitelmallista toimintaa. Palkinto seuraa linjakasta toimintaa.
Hierarkiat häviävät, koska niiden on pakko. Yhteisöllisessä mediassa avainrooli on ihmisillä, joilla on sekä sanottavaa että kyky, halu ja uskallus sanoa.
Yhteisöllisen median hierakiattomuus on yllättänyt monet. Korkea asema organisaatiossa ei automaattisesti tuo vaikutusvaltaa yhteisöllisessä mediassa. Toiminnallaan on todistettava olevansa aidosti mukana.
Hierarkia yhteisöllisessä mediassa määrittyy ansaittuna arvostuksena. Jos katsot jotain jonninjoutavaa tvstä, et kovin pitkälle pötki. Viestejäsi ei kukaan viitsi kauaa kommentoida, ne siivuutetaan. Vanhat natsat eivät päde ja uudet on ansaittava: jokaisella on aluksi nolla seuraajaa, eikä asemaa luoda yhdessä yössä.
Malcom Gladwell analysoi kirjassaan Outliers dramaattisia lento-onnettomuuksia ja niihin vaikuttaneita kommunikaatio-ongelmia.
Taustalla on valtaetäisyys, jolla viitataan kommunikaatioon hierarkiatasojen välillä. Korkean valtaetäisyyden kulttuureihin liittyy tyypillisesti mutkikkaita normeja, jotka kertovat, miten hierarkiassa matalammalla oleva ei voi puhutella korkeammassa asemassa olevaa. Vastaavasti hierarkiassa korkeammalla olevalla on tarve kasvojen säilyttämiseen, mikä säätelee mahdollisuuksia kysyä tai myöntää virheitä.
Valtaetäisyys on yksi hollantilaisen kulttuuritutkija Geer Hofsteden käyttämistä ulottuvuuksista, joilla hän kuvaa kulttuurien eroavaisuuksia.
Yhteisöllinen media on erittäin matalan valtaetäisyyden ympäristö. Matalaan hierarkiaan tottuneille ympäristö on siksi helppo ymmärtää ja keskustelu luontevaa. Vastaavasti monitasoisemman hierarkian lähtökohdista tuleville yhteisöllinen media ahistaa.
Osallistuminen on lupaus läsnäolosta. Kun organisaatio vastaa, se kuuntelee. Kun se vastaa nopeasti, se välittää. Kun organisaatio ei vastaa, sen yhteisöllisestä tilasta tulee helposti purnaamisen taistelutanner - ja täysin aiheesta.
Jos ei ole itse mukana, ei tiedä ja toisaalta ei myöskään pysty millään tavalla vaikuttamaan sisällön muovautumiseen.
Yhteisöllinen media voi tarjota helpotusta ahdistukseen purkamalla paineita suurten turhautumien äärellä.
Resepti onnistumiseen on oikea asenne. Verkostolle on annettava, jotta siltä voi saada. Jokaisen arvostus on aluksi nolla. Ensin kannattaa tarkkailla ja kuunnella, sitten vasta toimia.
Twitterissä huomaat pian, mikä lähde tarjoaa sinua eniten kiinnostavia näkökulmia ja minkä lähteen virta on häiritsevän tiheä.
Toinen askel on rakentaa suodattimia. Etsi ja ala seurata ihmisiä, jotka ovat edelläkävijöitä ja aktiivisia itseäsi kiinnostavissa asioissa. Moni heistä todennäköisesti seuraa useampia uutislähteitä kuin itse ehdit tai viitsit ja jakaa kiinnostavimmat uutiset seuraajilleen, usein maustettuna omilla näkemyksillään.
Kolmannessa vaiheessa hakeudutaan uutisten juurille. Katso, kenen viestejä ja blogikirjoituksia seuraamasi ihmiset siteeraavat, ja ala seurata heitä. Pian huomaat perinteisten uutislähteiden otsikoiden olevan sinulle vanhaa tietoa. Uutiset tulevat omaan virtaasi nyt lähteistä, joista toimittajatkin ne saavat.
Neljäs vaihe on tulvan hallinta. Kun seurattavaa kertyy enemmän, jokaisen päivityksen näkeminen ja lukeminen käy mahdottomaksi.
Viides vaihe realisoituu, kun jotakin suurta, yllättävää tai poikkeuksellisen kiinnostavaa seuraavan kerran tapahtuu. Huomaat luoneesi reaaliaikaisen hakukoneen: kommentit ja kuvat paikan päältä löytyvät ensimmäisenä Twitteristä.
Yhteisöllisen median merkittävin ero perinteiseen mediaan on aito vuorovaikutteisuus. Perustana on tavallisten ihmisten välinen keskustelu, ei median nimissä julkaistava yksisuuntainen viestinvälitys. Palaute on viiveellä julkaistavien punnittujen ja valikoitujen vastineiden sijaan erittäin nopeaa ja suodattamatonta.
Tarvitaan lisäarvon tuottamista muille käyttäjille.
Yhteisöllisessä mediassa jokainen on ensin ummikko. Oman ummikkouden tunnustaminen on ensimmäinen askel onnistumiseen.
Kukaan ei voi päättää, mistä on lupa keskustella tai millä tavalla asiat pitäisi tulkita. Ketään ei voi käskeä olemaan hiljaa.
Julkiset vastaukset kertovat, että keskustelua seurataan ja sille annetaan arvoa. Mahdollisimman nopea, avoin ja rakentavaan sävyyn laadittu vastaus vie terän kritiikiltä. Hyökkääminen, puolustaminen ja piiloutuminen ovat kaikki huonoja taktiikoita - vastapuolen julkinen arvostaminen sen sijaan kertoo luottamuksesta omaan asiaan.
Todellinen vuorovaikutus syntyy naruja löysäämällä. Kokeile, leiki, kehu ja kritisoi. Usein suunnitelmat ja tavoitteet voivat toteutua vain, jos kevyempi ote sallitaan.
Liian myyntihenkiseksi koettu sisältö tai tyyli synnyttää herkästi negatiivista huomiota.
Miten siis markkinoida, jos kehuminen on kiellettyä? Omaa asiantuntemusta perustelevien ja taustoittavien keskustelunaiheiden pohtimiseen on syytä käyttää aikaa. Maailmalla tästä käytetään termiä conversational messaging. Ero entiseen on sekä sisällössä että rakenteessa: lähtökohtana on halua antautua keskusteluun, ja viestit muotoillaan aihealueiksi.
Pohdi esimerkiksi, mihin suuntaan kehitys on menossa. Millaisia näkemyksiä sinulla on näistä markkinatrendeistä? Millaisiin asioihin on mielekästä ottaa julkisesti kantaa ja millaisista on parempi vaieta? Mitkä aiheet tarjoavat rivien välissä parhaat perustelut sille, että kuljet myönteisten tuulien alla.
Kantava ajatus on määritellä jäykkien viestien ja paikalleen lukittujen väittämien sijaan keskustelunavauksia ja näkökulmia, joilla keskustelua ohjataan tavoiteltuun suuntaan.
Jokaisen rasahdukse perässä ei kannata pomppia, mutta otolliset tilaisuudet on tärkeää tunnistaa.
Ei kannata pitää kynttilää vakan alla. Kukaan ei kaipaa vanhan koulun aikoja.
Suunnittele ensin. Mutta mistä ja miten lähteä liikkeelle?
Kun oma väki ei saa tai uskalla toimia luontevasti uudenlaisessa avoimuuden kulttuurissa, vaarana on, ettei organisaatio pysty itse hyödyntämään tilaisuuksiensa markkinointi- ja suhdentoiminta-arvoa, vaan äänessä ovat ainoastaan ulkopuoliset tahot.
Uudessa pelissä kohderyhmäläiset sulkevat korvansa ja silmänsä entisenkaltaisilta viesteiltä. Niiden tyyli ei enää puhuttele, niiden ohittaminen on yksinkertaista, ja uskottavampia näkemyksiä on helppo löytää.
Sosiaalinen eli yhteisöllinen media avaa jokaiselle kanavan kertoa näkemyksistään kaikille, jotka ovat niistä kiinnostuneita. Vastaavasti jokaisen ulottuvilla on yhden totuuden sijaan mielipiteiden ja näkemyksten koko kirjo. Tuloksena syntyy uudenlaisia yhteisöjä, verkossa syntyviä ja nopeasti muuntuvia löyhiä verkostoja.
Arvovalta pakenee perinteisiltä instituutioilta ja siirtyy niille, joiden mielipiteet ja näkemykset kiinnostavat useimpia ihmisiä.
Entinen videoviihteen kuluttaja ei enää lue, kuule ja näe mitä hänelle halutaan kertoa, vaan mitä hän haluaa tietää. Hän valitsee vapaasti lähteensä, aiheensa, kanavansa ja aikataulunsa.
Passiiviseksi kohteeksi antautumisen sijaan entinen kohderyhmäläinen palkitsee häntä eniten kiinnostavat tahot liittymällä aktiiviseksi seuraajaksi. antamalla luvan olla yhteydessä. Tätä lupaa on käytettävä taiten.
Viestintä on muutoksen edessä. Tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa, jonka keskiössä ovat seuraajien löytäminen, vuoropuhelun avautuminen ja vaikuttaminen.
Kulttuurimuutos ja läpinäkyvyys kiehtovat. Mikään ei pysy piilossa. On aika avautua, osallistua ja osallistaa. Kyse on uudesta näkökulmasta.
Nyt mikä tahansa mielipide mistä tahansa asiasta voi levitä hetkessä ympäri maailmaa ja saada seurauksia, joita ei vain muutama vuosi sitten voitu kuvitellakaan. Organisaatiot ja valtiot altistuvat yhä julkisemmalle kritiikille, ja päätöksiä kommentoidaan yhä äänekkäämmin.
Päätöksentekoon on liitettävä entistä huomattavasti syvällisempää pohdintaa siitä, millaisia reaktioita päätökset voivat aiheuttaa.
Ylimielisen murahtelun ja perunakuoppiin kätkeytymisen aika on luojan kiitos ohi. Organisaation on selitettävä, miksi se toimi kuten toimi.
Kysymyksiin vastaaminen välittömästi ja julkisesti kertoo, että organisaatio on suhteissa mukana tosissaan ja avoimin mielin. Vaaditaan perusteltua selvitystä jo etukäteen. Ja harva asia lisää organisaation arvostusta enemmän kuin ristiriitaisen asian avoin ja nöyrä käsittely.
Jokainen, joka on joskus hiihtänyt Keskuspuistossa, on suurella todennäköisyydellä pysähtynyt keskustelemaan hiihtämisestä satunnaisen vastaantulijan kanssa. Ilman suksia keskustelua tuskin olisi syntynyt. Avaintekijä oli siis hiihtäminen. Siinä hiihti paitsi ihminen, myös ilmielävä sosiaalinen objekti: asia tai aihe, joka kiinnostaa sen kohtaavia riittävän paljon herättääkseen reaktioita ja saadakseen aikaan keskustelua. Eilen hiihtolenkillä tuli vastaan mies, jonka näen usein aamulenkillä. Kysyin, että oliko hän aamulla hiihtänyt. Hän sanoi, että ei ollut koska oli niin kylmä. Kysyin häneltä, että mistä näitä vanhanmallin monoja saa? Hän sanoi, että hän osti omansa kympillä Aleksis Kiven kadun Valtterista.
Verkkopalvelusta ei synny yhteisöllistä mediaa ilman sosiaalisia objekteja, jotka vetävät ihmiset paikalle ja saavat heidät keskustelemaan keskenään.
Yhteisöllinen media avaa mahdollisuuden luoda suhteita uusiin ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita yksilön toiminnan kannalta olennaisista asioista. Tälllaiset suhteet avaavat mahdollisuuksia, joita ei ennen yhteisöllisen median yleistymistä käytännössä ollut olemassa. Etsimällä ja seuraamalla kiinnostavia ihmisiä on mahdollista nähdä nopeasti, mistä ja miten he puhuvat.
Sosiaaliset objektit ovat suhteiden keskeinen elementti. On avauduttava keskustelemaan laajemmista aiheista kuin itsestä ja omasta historiasta. On tärkeää löytää ja luoda aiheita, joiden avulla löydetään oikeita ihmisiä - niitä, joiden kiinnostuksen kohteet, asenteet ja mielipiteet ovat riittävän lähellä, että tartuntapintaa syntyy.
Kyse on siitä mistä ihmiset ovat kiinnostuneita.
Suhteiden luomisen suuri este on kärsimättömyys. Yhteisöllinen media on kärsivällisyyttä vaativa kestävyyslaji, johon sprintterin mentaliteetilla lähtevät havaitsevat helposti, etteivät koskaan päässeet telineistä liikkeelle. Ellei perinteiseen yksisuuntaiseen ajattelutapaan laajenneta radikaalisti, peli on hävitty ennen kuin se alkoikaan. Otollisimmat mahdollisuudet tulevat usein suhteiden toisilta osapuolilta, eikä niitä voi ennustaa etukäteen.
Suhdetoiminta vaatii uskoa siihen, että suhteilla on arvo. Investoitava aika kantaa hedelmää, vaikka alussa ei tiedettäisi tarkkaan, miten tai koska. Uskallus toimia epävarmuudesta huolimatta vaatii näkemyksellisyyttä ja johtajuutta.
Suhdetoimintaa ensi katsomalta vaivaava jäsentymättömyys on kaukana totuudesta. Suhteiden luominen ja kehittäminen on tavoitteellista ja suunnitelmallista toimintaa. Palkinto seuraa linjakasta toimintaa.
Hierarkiat häviävät, koska niiden on pakko. Yhteisöllisessä mediassa avainrooli on ihmisillä, joilla on sekä sanottavaa että kyky, halu ja uskallus sanoa.
Yhteisöllisen median hierakiattomuus on yllättänyt monet. Korkea asema organisaatiossa ei automaattisesti tuo vaikutusvaltaa yhteisöllisessä mediassa. Toiminnallaan on todistettava olevansa aidosti mukana.
Hierarkia yhteisöllisessä mediassa määrittyy ansaittuna arvostuksena. Jos katsot jotain jonninjoutavaa tvstä, et kovin pitkälle pötki. Viestejäsi ei kukaan viitsi kauaa kommentoida, ne siivuutetaan. Vanhat natsat eivät päde ja uudet on ansaittava: jokaisella on aluksi nolla seuraajaa, eikä asemaa luoda yhdessä yössä.
Malcom Gladwell analysoi kirjassaan Outliers dramaattisia lento-onnettomuuksia ja niihin vaikuttaneita kommunikaatio-ongelmia.
Taustalla on valtaetäisyys, jolla viitataan kommunikaatioon hierarkiatasojen välillä. Korkean valtaetäisyyden kulttuureihin liittyy tyypillisesti mutkikkaita normeja, jotka kertovat, miten hierarkiassa matalammalla oleva ei voi puhutella korkeammassa asemassa olevaa. Vastaavasti hierarkiassa korkeammalla olevalla on tarve kasvojen säilyttämiseen, mikä säätelee mahdollisuuksia kysyä tai myöntää virheitä.
Valtaetäisyys on yksi hollantilaisen kulttuuritutkija Geer Hofsteden käyttämistä ulottuvuuksista, joilla hän kuvaa kulttuurien eroavaisuuksia.
Yhteisöllinen media on erittäin matalan valtaetäisyyden ympäristö. Matalaan hierarkiaan tottuneille ympäristö on siksi helppo ymmärtää ja keskustelu luontevaa. Vastaavasti monitasoisemman hierarkian lähtökohdista tuleville yhteisöllinen media ahistaa.
Osallistuminen on lupaus läsnäolosta. Kun organisaatio vastaa, se kuuntelee. Kun se vastaa nopeasti, se välittää. Kun organisaatio ei vastaa, sen yhteisöllisestä tilasta tulee helposti purnaamisen taistelutanner - ja täysin aiheesta.
Jos ei ole itse mukana, ei tiedä ja toisaalta ei myöskään pysty millään tavalla vaikuttamaan sisällön muovautumiseen.
Yhteisöllinen media voi tarjota helpotusta ahdistukseen purkamalla paineita suurten turhautumien äärellä.
Resepti onnistumiseen on oikea asenne. Verkostolle on annettava, jotta siltä voi saada. Jokaisen arvostus on aluksi nolla. Ensin kannattaa tarkkailla ja kuunnella, sitten vasta toimia.
Twitterissä huomaat pian, mikä lähde tarjoaa sinua eniten kiinnostavia näkökulmia ja minkä lähteen virta on häiritsevän tiheä.
Toinen askel on rakentaa suodattimia. Etsi ja ala seurata ihmisiä, jotka ovat edelläkävijöitä ja aktiivisia itseäsi kiinnostavissa asioissa. Moni heistä todennäköisesti seuraa useampia uutislähteitä kuin itse ehdit tai viitsit ja jakaa kiinnostavimmat uutiset seuraajilleen, usein maustettuna omilla näkemyksillään.
Kolmannessa vaiheessa hakeudutaan uutisten juurille. Katso, kenen viestejä ja blogikirjoituksia seuraamasi ihmiset siteeraavat, ja ala seurata heitä. Pian huomaat perinteisten uutislähteiden otsikoiden olevan sinulle vanhaa tietoa. Uutiset tulevat omaan virtaasi nyt lähteistä, joista toimittajatkin ne saavat.
Neljäs vaihe on tulvan hallinta. Kun seurattavaa kertyy enemmän, jokaisen päivityksen näkeminen ja lukeminen käy mahdottomaksi.
Viides vaihe realisoituu, kun jotakin suurta, yllättävää tai poikkeuksellisen kiinnostavaa seuraavan kerran tapahtuu. Huomaat luoneesi reaaliaikaisen hakukoneen: kommentit ja kuvat paikan päältä löytyvät ensimmäisenä Twitteristä.
Yhteisöllisen median merkittävin ero perinteiseen mediaan on aito vuorovaikutteisuus. Perustana on tavallisten ihmisten välinen keskustelu, ei median nimissä julkaistava yksisuuntainen viestinvälitys. Palaute on viiveellä julkaistavien punnittujen ja valikoitujen vastineiden sijaan erittäin nopeaa ja suodattamatonta.
Tarvitaan lisäarvon tuottamista muille käyttäjille.
Yhteisöllisessä mediassa jokainen on ensin ummikko. Oman ummikkouden tunnustaminen on ensimmäinen askel onnistumiseen.
Kukaan ei voi päättää, mistä on lupa keskustella tai millä tavalla asiat pitäisi tulkita. Ketään ei voi käskeä olemaan hiljaa.
Julkiset vastaukset kertovat, että keskustelua seurataan ja sille annetaan arvoa. Mahdollisimman nopea, avoin ja rakentavaan sävyyn laadittu vastaus vie terän kritiikiltä. Hyökkääminen, puolustaminen ja piiloutuminen ovat kaikki huonoja taktiikoita - vastapuolen julkinen arvostaminen sen sijaan kertoo luottamuksesta omaan asiaan.
Todellinen vuorovaikutus syntyy naruja löysäämällä. Kokeile, leiki, kehu ja kritisoi. Usein suunnitelmat ja tavoitteet voivat toteutua vain, jos kevyempi ote sallitaan.
Liian myyntihenkiseksi koettu sisältö tai tyyli synnyttää herkästi negatiivista huomiota.
Miten siis markkinoida, jos kehuminen on kiellettyä? Omaa asiantuntemusta perustelevien ja taustoittavien keskustelunaiheiden pohtimiseen on syytä käyttää aikaa. Maailmalla tästä käytetään termiä conversational messaging. Ero entiseen on sekä sisällössä että rakenteessa: lähtökohtana on halua antautua keskusteluun, ja viestit muotoillaan aihealueiksi.
Pohdi esimerkiksi, mihin suuntaan kehitys on menossa. Millaisia näkemyksiä sinulla on näistä markkinatrendeistä? Millaisiin asioihin on mielekästä ottaa julkisesti kantaa ja millaisista on parempi vaieta? Mitkä aiheet tarjoavat rivien välissä parhaat perustelut sille, että kuljet myönteisten tuulien alla.
Kantava ajatus on määritellä jäykkien viestien ja paikalleen lukittujen väittämien sijaan keskustelunavauksia ja näkökulmia, joilla keskustelua ohjataan tavoiteltuun suuntaan.
Jokaisen rasahdukse perässä ei kannata pomppia, mutta otolliset tilaisuudet on tärkeää tunnistaa.
Ei kannata pitää kynttilää vakan alla. Kukaan ei kaipaa vanhan koulun aikoja.
Suunnittele ensin. Mutta mistä ja miten lähteä liikkeelle?
Kun oma väki ei saa tai uskalla toimia luontevasti uudenlaisessa avoimuuden kulttuurissa, vaarana on, ettei organisaatio pysty itse hyödyntämään tilaisuuksiensa markkinointi- ja suhdentoiminta-arvoa, vaan äänessä ovat ainoastaan ulkopuoliset tahot.
