Mutta

illalla, kun kaikki jo olivat kotona, koputettiin oveen. Siellä oli lehtimyyjä, jolla oli kioski torin laidassa. Hän pyysi anteeksi, kun hän tuli niin myöhään häiritsemään, mutta hänen velvollisuutensa oli puhua isälle suorat sanat. Pieniähän nuo lapset vielä olivat, näkihän sen, mutta täytyihän heitä pitää silmällä jo nyt, ei heistä muuten kunnon väkeä tulisi. Pelkästään tämän takia hän oli tullut, muuten ei olisi rohjennutkaan; lasten parasta hän vain ajatteli, heidän kasvatuksensa oli hänelle sydämen asia. Hän tuli sen punajuurinenän takia, jonka lapset olivat tehneet lumiukolle. Se oli punainen nenä. Punainen oli hänelläkin, lehtimyyjällä. Ei suinkaan viinan takia, vaan hän oli sen kerran palelluttanut. Mutta ei kai häntä silti tarvinnut kaikkien nähden pilkata tästä punaisesta nenästä. Joten hän tuli pyytämään, ettei tällaista enää tapahtuisi, kasvatussyistä vain kuten sanottu.
Isään nämä huomautukset tekivät syvän vaikutuksen. Tietenkään ei lasten sovi tehdä pilaa kenestäkään, edes punaisen nenän takia - vaikkeivät he sitä nyt vielä ymärräkään. Hän huusi lapset paikalle ja kysyi heiltä ankarasti, lehtimyyjää osoittaen:
"Onko totta, että olette tehneet lumiukolle punaisen nenän pilkataksenne tätä herraa?"
Lapset hämmästyivät niin vilpittömästi, etteivät ensin ymmärtäneet mistä oli puhekaan. Kun he sen vihdoin käsittivät he selittivät jäykästi ja päättäväisesti, ettei heille ollut sellaista tullut mieleenkään.
Mutta kaiken varalta isä rankaisi heitä jättämällä heidät ilman iltapalaa...

Tarinassa

Lapset pystyttävät torille lumiukon. He pyörittivät ison lumipallon, josta tuli vatsa, sitten pienemmän, josta tuli selkä ja olkapäät, ja sitten vielä pienemmän, josta he muotoilivat pään. Mustista kivistä he tekivät lumiukolle napit, niin että se pääsi napittamaan itsensä ylhäältä alas asti. Nenäksi pantiin punajuuri tällä kertaa - muuten se oli siis ihan tavallinen lumiukko, jonka laisia syntyy tuhansia joka vuosi ympäri maapalloa, jos lumentulo sallii.
Lapsista se oli hauskaa ja heillä oli ilo ylimmillään. Ihmisiä kulki ohi - he katselivat lumiukkoa ja menivät eteenpäin, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Isä oli iloinen siitä, että hänen lapsensa temmelsivät raittiissa ulkoilmassa, siitä he saivat punaiset posket ja hyvän ruokahalun...

Menin

Pasilan kirjastoon. Lainasin sieltä Mrozekin satiirikokoelman Elefantti. Sieltä kaivoin esiin taas kerran ihailemani tarinan, jonka nimi on "Lumiukko".

Hyppäsin

ratikkaan ja ajoin kohti Pasilan kirjastoa.

Siinä

kahvia juodessani kaikessa rauhassa, puheisiini hakeutui joku taulukaupustelija. Korostin petäjämäiseen tapaan, että join nyt kahvia. Mutta hän halusi esitellä taulujaan. Sanoin, että sillä ehdolla, että en osta mitään. Hän avasi kansionsa kuminauhat ja otti grafiikkaansa esille. Sanoin yhdestä naamakuvasta, että se oli varmasti Monalisan jäljitelmän jäljitelmä.
"Itse en sitä osta enkä myönnä, kun tiedän miten kovaa työtä olen tehnyt", hän sanoi.
"Tietenkin kuvasta löytää paljon yhtäläisyyksiä. Tunnen kyllä Monaliisan, kerran jonotinkin Louvreen, mutta jono oli lähes yhtä pitkä kuin meidän leipäjonomme tänä päivänä, joten luovutin."

Kävin

Macissä kahvilla.

Lumiukko

Pienokaisten äiti teki lapsilleen lumiukon.

Herra mustarastas lämmittelee

Lämmitetyt portaat

Missä vaiheessa taloustaantuma, Irak tai Afganistan alkavat mennä nykyisen presidentin piikkiin?

Askeleet,

hyppyjen ja piruettien väliset liikkeet ovat yhtä tärkeitä kuin hypyt. Juuri niillä goregrafia rikastetaan.

Esplanaadilla

Hämeenlinnanväylä

Oja

Haarautuvien polkujen puutarha

Kuu

Kolari Hämeenlinnanväylällä

Tv-torni

Hämeenlinnanväylä

Bussipysäkki

Leankatu

Jälkiä Pirkkolassa

Hämeenlinnanväylä

Lunta

Puro

Jäätynyt puro

Lampun vaihto

Silta

Kaksi kuvaa

Nikon D80
Nikon P50

Tv-torni

Hakamäentie

1.