Mutta

illalla, kun kaikki jo olivat kotona, koputettiin oveen. Siellä oli lehtimyyjä, jolla oli kioski torin laidassa. Hän pyysi anteeksi, kun hän tuli niin myöhään häiritsemään, mutta hänen velvollisuutensa oli puhua isälle suorat sanat. Pieniähän nuo lapset vielä olivat, näkihän sen, mutta täytyihän heitä pitää silmällä jo nyt, ei heistä muuten kunnon väkeä tulisi. Pelkästään tämän takia hän oli tullut, muuten ei olisi rohjennutkaan; lasten parasta hän vain ajatteli, heidän kasvatuksensa oli hänelle sydämen asia. Hän tuli sen punajuurinenän takia, jonka lapset olivat tehneet lumiukolle. Se oli punainen nenä. Punainen oli hänelläkin, lehtimyyjällä. Ei suinkaan viinan takia, vaan hän oli sen kerran palelluttanut. Mutta ei kai häntä silti tarvinnut kaikkien nähden pilkata tästä punaisesta nenästä. Joten hän tuli pyytämään, ettei tällaista enää tapahtuisi, kasvatussyistä vain kuten sanottu.
Isään nämä huomautukset tekivät syvän vaikutuksen. Tietenkään ei lasten sovi tehdä pilaa kenestäkään, edes punaisen nenän takia - vaikkeivät he sitä nyt vielä ymärräkään. Hän huusi lapset paikalle ja kysyi heiltä ankarasti, lehtimyyjää osoittaen:
"Onko totta, että olette tehneet lumiukolle punaisen nenän pilkataksenne tätä herraa?"
Lapset hämmästyivät niin vilpittömästi, etteivät ensin ymmärtäneet mistä oli puhekaan. Kun he sen vihdoin käsittivät he selittivät jäykästi ja päättäväisesti, ettei heille ollut sellaista tullut mieleenkään.
Mutta kaiken varalta isä rankaisi heitä jättämällä heidät ilman iltapalaa...