kiitti ja lähti. Ovella hän törmäsi osuuskunnan puheenjohtajaan. Tämä tervehti talon isäntää. Huomatessaan lapset puheenjohtaja rypisti otsaansa ja sanoi tylysti: "Hyvä että näin nuo nulikat. Saisitte hiukan kiristää ohjaksia. Niin pieniä vielä, ja niin röyhkeitä jo! Tänäänkin katselin meidän makaniisimme ikkunoista torille - ja mitä näenkään? Tekevät siellä kaikessa rauhassa lumiukkoa."
"Ahaa, siitä nenästä siis...", pisti isä väliin.
"Mitä minä nenästä! Mutta kuvitelkaapa nyt, ensin ne tekevät pallon, sitten toisen ja sitten kolmannen. Sitten panevat toisen pallon ensimmäisen päälle ja kolmannen toisen päälle. Eikö ole hävytöntä?"
Kun isä ei ymmärtänyt, kiihtyi puheenjohtaja entistä enemmän.
"Onhan nyt aivan selvää, mihin he sillä yrittävät vihjata. He tahtovat, että meidän osuuskunnassamme muka istuu varas varkaan päällä. Se on herjausta. Silloinkin kun sellaista pannaan lehteen, täytyy olla todisteet, ja varsinkin silloin kun torilla avoimesti vihjataan." Mutta hän, puheenjohtaja, sanoi katsovansa asiaa läpi sormien, ottaen huomioon asianomaisten nuoren iän ja sille ominaisen ajattelemattomuuden; hän ei siis vaatinut peruutusta, sitä vain, ettei tällaista enää toiste tapahtuisi.
Sattui siihen paikalle myös naapurin rouva, jonka vanhin poika oli vastikään mennyt kihloihin. Rouva oli huomannut lumiukon nimettömässä kivisormuksen. Siitä rouva oli mielensä pahoittanut, mutta hän oli onnellinen, ettei poika ollut sitä huomannut, koska varmana olisi pahoittanut mielensä. Olihan ihmisellä lupa olla onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti